Pitkasta aikaa. Onko mulla elama?

Kaikennakoista on taas muutaman paivan aikana tapahtunu. Pitaa ihan muistella etta mita tapahtu milloinkin... Lastenkodilla ollaan taas oltu ja kivaa on edelleen. Sain tassa pari paivaa sitten tosin elamani ensimmaisen paniikkikohtauksen. Onneks en lastenkodissa vaan yhessa kahvilassa tyopaivan jalkeen. Ehka kamalinta ikina. Kaikki taa mita on kahessa kuukaudessa jattany sisalle vaan parahti kerralla ulos. Ohi se meni kuitenkin, mutta oli ehka elamani pisimmat minuutit.
Sit oon tehny katulapsityota myos ihan yksikseni Thamelissa, kun yks nepalikaveri asuu Thamelin lahella ja oon hengaillu sen kanssa jonkin verran kaduilla niin ollu mielenkiintoista. Ei voi sanoa etta erityisen mukavaa, silla sydanta sarkee katsoa pentujen nukkuvan kylmilla kaduilla vaan paperit peittoinaan. Ei ihme etta ne pojat liimaa haistelee. Karseeta. Tanaan tassa asken oli tapaaminen lastenkodin Kumarin kanssa kymmenelta. Herra ilmesty paikalle ajoissa ja mukana oli myos eras nuorempi poika, Ale, lastenkodilta myos. Ootellessa heita tutut katupojat loysi mut ja istuskeltiin sitten yhessa oottamaan Kumaria. Liimalla se naiden paiva kayntiin lahtee. Se on kuulemma ainoa keino kestaa nalkaa ja kylmyytta. Yhdella pojalla oli tassa pari iltaa sitten vain ohut kollari paalla ja tivasin silta etta miksi silla ei oo takkia. Kaveri sano etta ei silla ole ja pyys mun takkia. Just. Ja mulle sanottiin sitten jalkeenpain etta jos ostat niille takkeja, ne joko myy ne eteenpain ja ostaa rahalla liimaa tai sitten ne rikkoo ne takit nayttaakseen mahdollisimman resusilta, silla eihan muuten turisteilta rahaa heru. Suuttuttaa niin @$#$%%$sti. Ikina ollu yhta aikaa niin vihanen ja avuton olo. Asken Kumar vei ne pari poikaa syomaan daal-bhaatia ja tivaamaan heilta nimia, ikia ja mista kersat on kotosin. Nuorempi heista oli kotoisin maolaisperheesta Kathmandun ulkopuolelta. Kumar antoi hanelle lastenkodin/yopaikan osoitteen ja poika lupasi sinne menna huomenna. Paree ois nimittain jos sita nakyy kadulla niin ei kunnian kukko laula. Me ooteltiin Alen kanssa ulkopuolella, silla on parasta, etta Kumar keraa niiden luottamusta jotta han voisi joskus kuskata ne kotio. Omiinsa siis koska monilla heista on koti jossain muualla kuin kadulla.
Oon nyt yksin pari paivaa Thamelissa, kun Outi on lastenkodilla eilisesta huomiseen. Ma en sinne niiden torakoiden takia vaan voi menna. Kumar ja Ale oli kylla liikkiksia kun ne sano tanaan etta niilla oli ikava mua eilen illalla. Mut huomenna meen aamulla lastenkodille ja vissiin ollaan menossa johonkin toisen buddhalaisluostariin, ja jos vanhat merkit paikkansa pitaa, se sijaitsee jossain korkealla...
Tanaan aattelin teha koulujuttuja tassa koneella kun tan nettipaikan aija tsekkas mun muistitikun virusten varalta. Ja niitahan loyty. Mutta onneks hyvilla ohjelmilla ne on historiaa. Sit pitas menna venyttaa korvia vahan lisaa ja sit yhen kaverin kanssa keilaamaan. Porvareiden homma. Ma on niin paska lankkari. En mitaan muuta. Mur.
Tasan kolme viikkoa enaa jalella. Kauheeta. Toisaalta hypin onnesta etta paasee joulupoytaan mussuttamaan ja nauttimaan perheen yhdessaolosta ja rakkaiden ihmisten seurasta, mutta toisaalta mun sydan on niin jaany tanne. Ei mihinkaan tiettyyn paikkaan, mut esim. lastenkodille ja Thamelin kaduille. Vaikka ei ne katulapset aina niin herttasia oo. Puhuu rumia ja on arsyttavia rakanokkia. Mutta tanaan ne kaks poikaa katteli mua ja samalla laitto mun kaden niiden otsalle. Kunnioituksen osoitus ilmeisesti. Itku oli lahella. Rakastan tata maata ja naita ihmisia. Onko pakko tulla Suomeen jos ei taho? <3